PARISUHDEPUINTIA

Istuin kolmelta aamuyöllä kirjoittamassa edellisten tuntien ajatuksia ja tapahtumia ylös. Hermostuin sinä yönä Samille aivan turhaan. Otimme hyväksi todetulla tavalla puoleksi tunniksi etäisyyttä toisiimme, jottei tulisi sanottua mitään harkitsematonta.

Jos joku kuvitteli suhteemme olevan ainoastaan saippuakuplaa ja vaaleanpunaista hattaraa, -on hän mitä todennäköisemmin väärässä. Liian harvoin sitä kysyy itseltään, miksi vaadin muilta täydellisyyttä? Tiedostaen, että itsekin sellaisen tarjoamiseen on aina ja ikuisesti kykenemätön.

Miksi on niin haasteellista hyväksyä, että emme voi olla kaikesta samaa mieltä. Ehkä siksi, että niin toivoisi tapahtuvan. Mistä silloin kuitenkaan olisi tarkalleen kyse? Onko peräti pelkästään hyötyä siitä, että osaamme olla eri mieltä? Asioiden selvittäminen ja etenkin niistä selviäminen on sitä, mitä elämässämme tulemme oppimaan toisistamme.

Minä olen parisuhteemme tulisielu. Tempperamenttini pääsee usein vapaaksi kuin itsestään ja sanottua tulee kaikki tarpeellinen ja tarpeeton. Lopputuloksena kuitenkin on aina ollut sopu. Onneksi. Mutta miksi sillä hetkellä, kun avaa suuren suunsa, ei lainkaan ajaudu muistelemaan sitä, miten paljon mukavampaa on olla sovussa... Luullakseni siksi, että parhaimmillaan parisuhde onkin yhdessä selviämistä tästä kaikesta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttiboxini on avoin kaikille näkemyksille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin.

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian !