NUORTEN NAISTEN PUKEUTUMINEN

Ilmaisen mielipiteeni liittyen nuorten naisten ja tyttöjen pukeutumiseen. Pureudun ensimmäistä kertaa kyseiseen aiheeseen, ja koen suhtautuvani siihen kulkien kultaista keskitietä. Lähivuosina on kuultu paljon siitä, että erityisesti nuoret tytöt esittelevät pukeutumisellaan aivan liikaa paljasta pintaa vartalostaan. Oma mielipiteeni ei yhdy kyseiseen väitteeseen täysin. Olen sitä mieltä, että maailman muuttuessa ovat myös pukeutumiseen liittyvät kirjoittamattomat säännöt lieventyneet. Maailma muuttuu väistämättä.

Itse en pidä normaalimittaisten shortsien, minihameen tai napapaidan käyttöä lainkaan erikoisena. Siinä vaiheessa, kun pukeutuminen korvaa itseluottamuksen ja alusvaatteet näkyvät selkeästi liian pienien asusteiden lomasta, -on homma mennyt överiksi. Tuntuu nykyään siltä, että shortsit ja hameet eivät enää muuta kuin lyhene. Ja näitä asuja käyttävät aivan liian nuoret tytöt. Yhä nuoremmat.

Koen, että kantajan ja vaatteen pitää puhua samaa kieltä. Kaunista vaatetta olisi otollista kantaa tietyllä arvostuksella ja itseluottamuksella. Ulkopuolinen on usein herkkä huomaamaan, kun et tunne oloasi mukavaksi vaatteissasi. Terve järki ratkaisee pukeutumisessa paljon. Miksi pukea napapaita ja fleecehousut talvella? On kylmä, mutta on silti pakko paljastaa. Peittävyys ja ihonmyötäisyys ovat mielestäni kaksi eri asiaa. Kenenkään ei pidä hävetä vartaloaan, enkä siksi koskaan määrittele sitä, kenen kuuluisi käyttää ihonmyötäisiä vaatteita. Jokaisen sietäisi olla ulkomuodostaan ylpeä.

Samalla pukeutumisaiheen ohessa poristaan siitä, millainen kuva on sovelias ladattavaksi nettiin. Mielestäni melko lyhyestä virsi kaunis: kuva kelpaa, kun tunnet olosi mukavaksi julkaisun jälkeenkin, se kertoo selvää viestiä siitä millaisen kuvan haluat itsestäsi antaa ja lopuksi se, että olet täysin varma. En ota kantaa kuuluisan fitnessin varjolla julkaistuista kuvista ympäri sosiaalista mediaa, sillä niitä kohtaan itselläni ei ole selvää mielipidettä jonka tässä ajassa saisin kuvattua sanoiksi postaukseeni. Ehkäpä siitä on muutenkin puhuttu jo ihan tarpeeksi !

Minä toivoisin, ettei kenenkään tarvitsisi tuntea huolta omasta ulkonäöstään. Tuon huolen poistaminen maailmasta täysin saattaa olla mahdotonta, mutta itse olen ainakin täysin valmis tsemppaamaan jokaista, joka kantaa turhaa huolta ulkonäöstään. Kannattaa muistaa, että oma onnellisuus ja tasapaino itsensä kanssa on tärkeintä. Kun ymmärrät todellisuudessa olevasi kaunis omana itsenäsi, olet saavuttanut paljon. Muiden mielipiteillä ei ole merkitystä ! Itse en peruskoulussa ollut lainkaan muodin edelläkävijä ja juuri se oli yksi tärkeimmistä tekijöistä, joka sai minut luottamaan itseeni sellaisena kuin olen.

8 kommenttia:

  1. Kerrassaan loistava teksti !! Jälleen !!! :') Olet ihana !!

    VastaaPoista
  2. Ihan täydellistä tekstiä! Voin täysin yhtyä tähän:)

    VastaaPoista
  3. Wautsi, kirjotat ihan älyttömän hyvin ja sun kanssa on kyllä helppoa olla samaa mieltä kyseisestä asiasta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitoksia ! Hauska kuulla että oot samaa mieltä :)

      Poista
  4. Ääk !! Kääk !! *näkee pelkkiä sydämmiä* BLOGIS UUS ULKOASU ON TÄYDELLINEN !!! NIIN IHANA !! RAIKAS JA KEVYT JA IHANA JA IHANA JA IHANAA :DD apua sekoooooon !! Onneks oon löytäny just sun blogin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi eikä ! Ihana saada näin höpsöä palautetta. Olen siihen kyllä itsekin tyytyväinen :D Kiitos aivan tooosi paljon <3

      Poista

Kommenttiboxini on avoin kaikille näkemyksille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin.

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian !