MINÄ MUISTAN SINUT.

Istun yksin kotona ja mielessäni pyörii vain yksi kysymys, -"miksi minä muistan?" Muutaman vuoden sisällä olen tavannut minulle erittäin merkittäviä persoonia. Heitä ei ole montaa, vain muutama, mutta sitäkin suurempia arvoltaan. Ihmisiä, joiden kanssa ei enää tule vaihdettua kuulumisia. Ihmisiä, joista kuitenkin tietyt kappaleet muistuttavat, ja heitä joita silti kerta toisensa jälkeen ajaudun muistelemaan.

Tapasin minua aikoinaan erittäin paljon säväyttäneen ystäväni kahden vuoden jälkeen pari viikkoa sitten uudelleen. Tapasimme keskustellaksemme läpi kaiken sen, jota silloin tapahtui. En edes osaa selittää sitä, mitä tämä ihminen minussa tuolloin sai aikaan. Olimme ja olemme edelleen täysin erilaisia keskenämme, mutta silti arvostan suuresti hänen tapaansa ajatella ja olla olemassa. Hän sai minut ymmärtämään, ettei huomisesta voi milloinkaan tietää. Keskustelun yhteydessä kysyin, "Muistatko mitä sanoit minulle, kun silloin keskustelimme viimeistä kertaa?" Hänellä ei ollut tietoakaan mistä puhuin. Olisi tehnyt mieli sanoa, "Miten sinä saatoit unohtaa..." Tuntuu kamalalta edes ajatella, että jokin niin suuri asia ei ole ollut toiselle lainkaan muistamisen arvoista.

Toinen saman kaltainen tapaus herätti minut huomaamaan muistelijan itsessäni vain muutamia päiviä sitten. Vaihdoimme kuulumisia erään menneisyyteni henkilön kanssa. Kysyin, "Muistatko sen keksimämme laulun, jota lauloimme aina yhdessä?" Niin kuin jokainen varmasti arvaa, -hän ei muistanut. Sain sen sävyisen vastauksen, että pitäisikö muka muistaa. Ei, ei tarvitse muistaa. Mutta minä muistan. Muistelen tuota laulunpätkää vielä tänäänkin ja muistan tarkalleen sanat sekä iloisen ja tahdikkaan sävelen.

En edes tarkalleen tiedä, mitä ajatella itsestäni muistelijana. Olen aina ollut sellainen ja se on syvällisintä minua. Koen muistelun merkiksi siitä, että jotain muistamisen arvoista on kaikeksi onneksi tarttunut mukaani. En voi silti sanoa lainkaan jumittavani paikoillani elämässä. Jatkan elämääni juuri kuten tahdon, mutta hiljaisina hetkinä löydän itseni tonkimassa muistojen haurasta arkkua. Ja niin, vaikka tuo arkku itsessään on kovin vanha ja hauras, sen muistoja turvaava lukko vahvistuu päivä päivältä elämän jatkuessa. Eikä se, etteivät he ajattele minua koskaan saa minua unohtamaan noita hyviä muistoja. Ajat eivät ole enää samat, -edes me emme ole enää samoja ihmisiä, mutta muistamisen arvoisia ovat ne hyvät hetket aikoinaan. Muistot eivät muutu, vaikka meistä tulisi täysin erilaisia. Minä muistan, koska se on minulle tärkeää.

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Videoita on tulossa aikanaan, kun kevät etenee ja valoisuus lisääntyy. Huonolla valotuksella en lähde kuvaamaan :) videoiden ideoita kyllä olisi valmiina !

      Poista
  2. sulla on tosi kiva blogi! Mulla oiskin yks haaste sulle http://helmiines.blogspot.fi/2015/03/haaste-sain-janicalta-nimelta-liebster.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia kovasti :) Käyn heti vilkaisemassa !

      Poista

Kommenttiboxini on avoin kaikille näkemyksille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin.

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian !