HÄNELLE

Kuudennen kerran pyyhittyäni kaiken tekstin bittiavaruuteen, aloitan tämän kirjoituksen nyt sanomalla jotakin. Minulla ei ole kovin paljon kaunista sanottavaa juuri nyt... Päällimmäisenä pettymys itseeni. Kahden viikon aikana olen syystä ja toisesta puntaroinut paljolti parisuhdettani. En Samin vuoksi, vaan itseni. Onko minusta sittenkään tähän?

Lähiakoina stressitasoni on huidellut sellaisissa lukemissa, että olen ollut paremminkin rasittava, kuin mukava tyttöystävä tai edes oma itseni. Pääni on aivan pyörällä ja täynnä muistettavaa, edessä muutto - hyppy täysin tuntemattomaan ja se pelottaa minua. En tiedä minne olen menossa... Hermoni on ollut todella kireällä ja siitä syystä myös Sami on saanut osansa. En oleta kenenkään sulattavan käytöstäni, toivon ainoastaan ymmärrystä ja rakkautta. Toivon, etten tule hylätyksi silloin, kun tarvitsen eniten sitä mitä välttämättä en ansaitse. Toivon olevani rakastettu kaikesta huolimatta.

Tällä hetkellä tuntuu lähinnä siltä, kuin olisin yksin kaiken keskellä ja sen lisäksi syypää siihen, miksi parisuhteemme kukoistaa kuin kuiva kaktus. Tällaisessa olotilassa tartun asioihin, jotka todellisuudessa eivät ole ratkaisevassa asemassa parisuhteessamme. Olemme erilaisia esimerkiksi sikäli, että minä olen verbaalisesti lahjakas ja aktiivinen, mutta Sami osoittaa rakkautensa mieluummin tekojen kuin sanojen keinoin. Ymmärrän, mutta samaan aikaan tahdon silti saada tarvitsemani. Lainatakseni Äitini sanontaa minusta ja Samista "mikäli olisitte samanlaisia, ette olisi yhdessä." Sen lisäksi, että olemme joissain asioissa erilaisia, kitkaa aiheuttaa myös se, että tiedostan hänenkin omalta osaltaan kärsivän jonkin asteisesta stressistä. Toivoisin enemmän hetkiä, jolloin voisimme täysin keskittyä ainoastaan toisiimme.

Kyse ei kuitenkaan ole näin mustavalkoisesta asiasta. En koskaan ole ajatellut hänen olevan huono kumppani tai ihminen. Sami, mikäli luet tämän postauksen, haluan sanoa, että minä arvostan ja ihailen sinua enemmän kuin mitään. Sinua komeampaa miestä ei ole olemassa, eikä parempaa ihmistä juuri minulle kuin sinä. Olet minulle kaikki ja tahdon siksi pyytää anteeksi. Olen onnellinen sinusta sekä siitä, että olet ollut niin armollinen ja nähnyt vaivaa. Seisot aina puolellani ja tuskin koskaan edes ymmärrät miten paljon se merkitsee. Pyydän, että maltat kanssani ja olet läsnä. Tarvitsen tällä hetkellä kaiken tukesi ja turvasi. Toivon, että tiedät olevasi tärkeä ja tiedät myös olevasi täysin syytön siihen, jota saat osaksesi miltei päivittäin. Syy ei ole sinun. Kumpa olisit nyt tässä sillä...minun on ikävä. Toivottavasti ei ole enää montaa päivää siihen, että olet jälleen hetken nukkumassa vierelläni... Ja niin...lupaathan nähdä lävitseni, lupaathan, ettet kävele ohitseni kun olen apea. Olen pahoillani, että olen jatkuvasti niin kiireinen. Ethän silti koskaan unohda, että missä tahansa olenkin, olet sinä aina etusijalla? 

"Mun täytyy saada kuulla aina välillä sulta, että mä oon kaunis, kiehtova ja ihana. Vaikka mua nolottaa tää ääneen sanoa, mutta jokainen kukka kaipaa, kaipaa valoa..."

2 kommenttia:

  1. Olit kyllä kirjoittanut niin ihanasti! Jotenkin tästä välittyi niin suloinen ja hento olo, ihana kun teet näin erilaisia postauksia, ja tavallaan käyt näinkin henkilökohtaisia ajatuksia läpi, kuitenkin näin nätisti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hihi aww, kiitos valtavasti, ihana, että tykkäsit ! <3

      Poista

Kommenttiboxini on avoin kaikille näkemyksille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin.

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian !