BLOGGERS MONEY CHALLENGE

Kirjoitin about puoli vuotta sitten entisistä kuluttamistottumuksistani ja siivuutin myös rahankäyttöäni. En ole koskaan osannut olla rahan suhteen kovinkaan tarkka, mutta olen kasvanut viime vuosina asian tiimoilta huomattavasti.

Haastan täysin omasta aloitteestani jokaisen bloggaajan KESÄKUUN ajalta kommentoimaan blogiini 30.6.2015, MONTAKO PÄIVÄÄ ON KUUKAUDEN AJALTA OLLUT KÄYTTÄMÄTTÄ RAHAA.

Haasteen tarkoituksena on muodostaa ajatuksia siitä, miten pitkälle ajanjaksolle esimerkiksi ruoka-ostokset voisi toteuttaa sekä saada jokainen haasteeseen osallistunut vähentämään "pikkuostoksia", esimerkikisi juuri ruokatäydennyksiä lähikaupoista. Monista pienistä ostoksista kun helposti syntyy lopulta suuri summa :-)



Haasteen säännöt:


Aika 1.6-30.6, kommentoi kuun päätteeksi ilmestyvään postaukseen oma tuloksesi

Laskemme ainoastaan ne päivät, jotka olemme tyystin käyttämättä rahaa

Yksikin sentti on rahaa

Päivät, jolloin tililtä lähtee automaattisesti laskujen mukainen summa, ei lasketa mukaan kuluttamattomiin päiviin

Valmiiksi ladatun matkakortin käyttämistä ei lasketa rahan kuluttamiseksi



pink-zebra-stripehhhhhhhs-desktop-light-background-61ghjk182.jpg

6 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos ! Kovin piristävältähän tuo ei kuulosta, mutta maanläheinen ja ajattelemisen arvoinen asia ainakin :--)

      Poista
  2. Hyvä haaste! Jos työpaikalla leimaa ruuan joka päivä ja se laskutetaan palkasta, lasketaanko jokainen leima ostokseksi? :D Olis helppoo jos ei lasketa kun tulee muuten käytyä kerran viikossa vaan ruokakaupassa :)

    VastaaPoista
  3. Oon seurannut jo pitkään sun blogia ja tää haaste kuulostaa mielenkiintoiselta. Itsellä olis ainakin tosi helppo kuukausi, sillä eipä ole hirveästi rahaa millä ostaa mitään tällä hetkellä -kiitos kalliiden sijoitusten. :) Tykkään tosi paljon sun blogista!

    http://lifewithsallas.blogspot.fi/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wau, ihana kuulla pitkäaikaisistakin seuraajista :-) <3 Itselläni vähän sama homma, tosin että tässä kuussa ne sijoitukset tulevat vasta maksettaviksi, joten saa nähdä miten minun käy, tuleeko lainkaan rahattomia päiviä :-D

      Poista

Kommenttiboxini on avoin kaikille näkemyksille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin.

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian !