BLOGIPOHDINTOJA

Syksy pimetessään hidastaa vauhtiani valokuvaamisessa, mutta samaan aikaan saa minut käpertymään iltaisin omiin oloihini blogin pariin. Entistä enemmän jokailtaiseksi rutiinikseni muodostuu hampaiden pesun ja yövaatteiden pukemisen jälkeen sytyttää kynttilä yöpöydälle, asettaa kaksi tyynyä päällekkäin pään tueksi ja kömpiä lämpimän peiton alle bloggaamaan rauhallisen musiikin soidessa.

Erityisesti tänä iltana minussa syttyi jälleen kipinä ulkoasun muokkaamiseen. Blogi jo tällaisenaan on todella kirjoittajansa näköinen, enkä muuttaisi ulkoasusta mitään. Toiveissa elää kuitenkin uusia pieniä muutoksia joihin olisin yhtä tyytyväinen kuin nykyiseen aikaansaannokseeni. Kaikkea kunniaa en kuitenkaan voisi kerätä itselleni, sillä kaikista vaikeimmat koodauspulmat on Sami ratkaissut. Ne kaikista "siisteimmät" jutut olisivat ehkä jääneet ilman häntä toteuttamatta, sillä hän on kunniakkaasti rientänyt apuun kun omat hermoni ovat tuntien työskentelyn päätteeksi uhanneet palaa päreiksi :-D

Halun tehdä muutoksia rinnalla ajattelen myös paljon kysymystä "miksi tekisin niin?". Toisaalta tahtoisin vaihtaa banneria, mutta saatuani valmiiksi muutaman luonnoksen, olen kuitenkin aina lopulta kaikista tyytyväisin nykyisen bannerini värimaailmaan, fontteihin sekä sommitteluun. Se edustaa juuri sitä rauhallista, kaunista ja kotoista tyyliä, jota tahdon blogini ulkoasun avulla välittää jokaiselle sitä lukevalle.

Suuria muutoksia loppujen lopuksi ei ole tulossa, korkeintaan pientä ja piristävää hienosäätöä. Nyt kun aikaa ja energiaa riittää. Palataan pian, kauniita unia jengi  :-)

IMG_0880

3 kommenttia:

  1. Huh, onneksi eksyin tänne sun blogiisi. Jotenkin niin aito ja ihastuin kuviisi-i hanan valoisia! Jään ehdottomasti seuraamaan sun juttujas! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. Tuo sun "liity lukijaksi" nappi ei toimi :( Nooo...kopion osoitteen ja liitän lukilistalle ;)

      Poista
    2. Wau mikä kommentti, kiitos hurjasti ihana ! <3 Tuon lukijanapin kanssa on säännöllisin väliajoin ongelmaa, enkä oikein tiedä, millä sen saisi korjaantumaan :-/ Kivaa, että kuitenkin löysit tiesi tänne ja liityit mukaan. Sydämellisesti tervetuloa joukkoon. Toivon, että viihdyt :-)

      Poista

Kommenttiboxini on avoin kaikille näkemyksille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin.

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian !