7 FAKTAA MINUSTA

1. En juokse pää kolmantena jalkana elokuviin siitä syystä, että minusta tuntuu kuin olisin pakotettu seuraamaan elokuva alusta loppuun saakka, sillä todellisuudessa en jaksa seurata yhtäkään elokuvaa loppuun. En vain jaksa keskittyä.

2. Vaihdan kotini järjestystä useita kertoja pienen ajan sisällä ja päädyn lopulta kuitenkin aina alkuperäiseen ratkaisuun. Esimerkiksi tänään olohuoneen ja makuuhuoneen huonekalujen järjestystä on vaihdettu kolme kertaa.

3. Rakastan syntymäpäivälahjoja, sillä olen aivan hulluna yllätyksiin !

4. Olen suhteellisesti järjestyksen ihminen. Olen todella pikkutarkka esimerkiksi huonekaluista, mikäli ne ovat sentinkin vinossa, en saa rauhaa asialta ennenkuin homma on korjattu :-D Joidenkin velvollisuuksien hoitamisessa taas olen useinkin todella suurpiirteinen. Ollakseni pikkutarkka ja huolellinen, kyseisen asian on kiinnostettava minua todella paljon.

5. 21 vuotiaana ryhdyin ensimmäistä kertaa systemaattisesti luopumaan kaikesta ylimääräisestä materiasta. Kokemus on ollut todella terapeuttinen.

6. Ainoa kotityö, jota välttelen viimeiseen asti, on uusien perunoiden peseminen kesällä. Hyih... Työ on useimmiten ainoa, johon minut nakitetaan mökillä ollessamme.

7. Tahtoisin kovasti olla kiinnostuneempi kauneudenhoidosta, mutta en vain ole. En yksinkertaisesti sovellu siihen muottiin, vaikka aluksi toivoinkin niin.

IMG_2877

2 kommenttia:

  1. Aivan ihana toi sun banneri! Tällaisia fakta-postauksia on aina kiva lukea :)

    http://lifeasiknowit-milla.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon ! Mukavaa, että tykkäsit :-)

      Poista

Kommenttiboxini on avoin kaikille näkemyksille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin.

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian !