LONG TIME NO SEE

Moikka ! Huh miten kiireistä, mutta hauskaa elämä on ollut kuluneiden viikkojen aikana :-) Selvittyäni parin viikon väsymysjaksosta tunnen olevani elossa jälleen. Aikani on kulunut tehokkaasti pääasiassa salitreenien ja ruokailujen merkeissä. Olen ehtinyt saada uuden naapurin, sekä pari uutta ja vanhaa ystävää elämääni, viihtynyt aiempaa paremmin harrastusteni parissa, sekä käynyt Ikeassa ihanan Annikan kanssa ! Olen astunut askeleen ulos kuorestani selvittyäni kohti parempaa näiden vuosien jälkeen ja tunnen vihdoin haluavani panostaa ihmissuhteisiin, sekä haluavani antaa itsestäni jälleen jotakin. Kevät on valloittanut sydämeni ja varmasti lisääntynyt valon määrä on yksi syy energisyyteeni, mutta hyvä niin :-)

Halusin kirjoittaa ylös yhden elämääni omalta osaltaan mullistaneen asian. Olen kertonut aiemmin paljon syömishäiriööni liittyvistä asioista ja siitä, millaisia vaiheita matkalleni on asian tiimoilta mahtunut. Lopetin toisen kerran ravitsemusterapian kuluneen talven aikana ja omaan nyt varmemman pohjan pärjäämiselleni omin voimin. Olen ottanut seuraavan askeleen noin pari viikkoa sitten - olen ryhtynyt nuodattamaan treenaamistani edistävää ruokavaliota. Ensin ajatus viidestä ateriasta päivässä suurine määrineen aiheuttivat rimakauhua. Pian kuitenkin huomasin potevani nälkää ruokailujen välissä, eikä määrien suhteen tullut mitään ongelmia. Sain tarkat ohjeistukset myös siihen, mikäli määrätty määrä ruokaa kerralla ei riittäisi, mutta toistaiseksi olen pärjännyt melko hyvin :-) Aamupala on osoittautunut ainoaksi ateriaksi, jonka jälkeen nälkä yllättää turhan nopeasti varsinkin, kun treenit sijoittuvat aamupalan jälkeiseen aikaan. Järjestelin aikataulujani uudelleen sen osalta, että ehdin syödä vielä lounaan ennen salille lähtöä :-)

Olen super ylpeä itsestäni ja pärjäämisestäni syömisen suhteen. Puntaroin alussa pitkälti uskallustani lähteä kyseiseen projektiin, sillä jo pitkään syömiseni on ollut todella omaehtoista - olen syönyt silloin, kun on nälkä, ja sitä mikä maistuu. Mietin, olenko henkisesti valmis piiskaamaan itseni nopeampaan tahtiin. Ruokalista ei ole juurikaan muuttunut, sillä olen aina syönyt puhtaasti ja terveellisesti, mutta esimerkiksi kasvisten määrässä on aina parannettavaa :P Uskon pääseväni saamillani neuvoilla todella pitkälle lisäksi omaan tekemiseeni !

  P3101187 (2)

2 kommenttia:

  1. Todella iso hatunnosto ja rutistus sinulle! Ihailen rehellisyyttäsi ja esimerkkiäsi, paljon sydämiä sinulle!!❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon jälleen ihanista sanoista Jennaseni ! <3 haleja takaisin :-)

      Poista

Kommenttiboxini on avoin kaikille näkemyksille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin.

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian !