OLE TÄNÄÄN MAAILMAN PARAS !

Olen lapsesta asti päättänyt olla vertaamatta itseäni toisiin ja ymmärtänyt sen, ettei kukaan meistä kilpaile keskenään samassa sarjassa. Minua on verrattu elämäni aikana riittämiin muihin ja olen sijoittunut useimmiten juuri vertailun häntäpäähän. Olenko elämässäni hyötynyt tästä vertailusta? Tuskin.

Yhtä kilpailua ovat olleet niin ala-asteen liikuntatunnin joukkuevalinnat kuin yläasteen ryhmätöiden toteuttaminenkin. Muihin vertaaminen ei ole koskaan auttanut määrittämään omaa tasoani, eikä siitä ole ollut itselleni mitään apua. Vertaamisen avulla olen oppinut vain kuulemaan sen, millaiseksi muut minut määrittivät. Oman itsensä kehittäminen ja näin ollen itsensä kanssa kilpaileminen on mielestäni monin verroin mielenkiintoisempaa, kuin itsensä ikuinen vertaaminen muihin. Jatkuvassa kilpajuoksussa muiden kanssa tutustuu äärimmäisen huonosti itseensä ja oppii tuntemaan ainoastaan sen, mitä kaikki muut olivat, tekivät tai eivät.

Mielestäni vertailu tappaa myös paljon yksilöstä. Aina löytyy jotakin, mitä toisilla on ja itse ei omaa. Toisaalta taas muodostuu helposti kuva siitä, että omat mielipiteet ja innostuksen kohteet ovat vääriä, mikäli sattuu niiden osalta kuulumaan jonkinlaiseen "vähemmistöön". Älä siis koskaan kyseenalaista asioita, jotka ovat sinulle itsellesi tärkeitä, vaan panosta siihen, mitä oikeasti haluat tehdä huolimatta siitä, millä puolella seisot katsoessa muihin. Jopa paljon haluttu arvostuskin kumpuaa siitä, että sinun huomataan tekevän omaa juttuasi ja muut inspiroituvat sekä innostuvat asioista, joita teet todellisesta halusta, sydämestäsi ja kehittääksesi omaa itseäsi.

Eli lyhyesti, keskity olemaan ainutlaatuinen itsesi tai vain parempi, kuin olit eilen. Mieluiten molempia samanaikaisesti. Ole tänään maailman paras oma itsesi ! Ihanan energistä alkavaa viikkoa sinulle juuri tuollaisena kuin olet 

12742627_1599456160276f810_2458449607362477967_n

2 kommenttia:

Kommenttiboxini on avoin kaikille näkemyksille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin.

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian !