HALUAN OPPIA ELÄMÄÄN

Ajattelen elämääni usein sinne, missä olen jo saanut kaiken työn valmiiksi liittyen henkiseen selviytymiseeni ja siihen kuka olen. Tällä hetkellä minulta puuttuu täysin kyky pysähtyä hetkeen ja nauttia siitä, millä minut on siunattu. Istuutuminen sohvalle ja kirjan aloittaminen on ylivoimaista. Haluan lukea, mutta en pysty aloittamaan tai en kykene muistamaan juuri äsken lukemaani. Enemmän kuin mitään haluan kirjoittaa, mutta en kykene keskittymään kylliksi. Välttelen hiljaisuutta ja omia ajatuksiani. Haluan keskittyä ja olla läsnä, mutta en osaa. Haluan löytää inspiraatioita, mutta sitä ei synny. Ylimääräinen hälinä täyttää kaiken mielessäni olevan tilan ja mikäli aivoistani vapautuu yksikin pieni paikka, täytän sen avaamalla radion ja kuuntelemalla turhanpäiväisiä rallatuksia. Pyrin toteuttamaan itseäni tekemällä käsin, - maalaan ja rakennan, jotta saan mahdollisimman paljon konkreettista aikaiseksi ja lisää olemassa olevia asioita vahvistamaan tietoista läsnäoloani. Olen onnellinen ja onnekas, mutta liian harvoin sanonut "kiitos, että olet". 

Haluan oppia elämään ja nauttimaan täysillä siitä kaikesta, mitä saan osakseni. Haluan olla myös toiselle ihmiselle läsnä ja antaa paljon itsestäni - kuunnella ja nauraa - itkeäkin, jos siltä tuntuu. Aiemmin irroittauduin tehokkaasti kaikista ja kaikesta, mutta tunnen olevani jälleen kyllin vahva ottamaan vastaan vuorovaikutusta muilta ihmisiltä. Olen toistaiseksi läsnä hyvinä päivinä pieniä hetkiä kerrallaan. Harvat ihmiset ovat sellaisia, joiden seurassa en jo puolen tunnin kohdalla ajaudu täysin omiin ajatuksiini keskittymättä lainkaan. Sisimmässäni olen pahoillani, mutta konkreettisella tasolla en voi lisätä käytettävissä olevaa energiaa tai keskittymiskykyä.

Psykoterapiapäivinä olen henkisesti liian lopussa voidakseni olla sosiaalisissa tilanteissa yhdessä muiden kanssa. Pelkään toisinaan monien ihmissuhteideni kärsivän jaksamisestani tai pikemminkin sen puutteesta. Silti samaan aikaan en kaipaa tulla erityisesti ymmärretyksi tai keskustella ajatuksistani kenenkään kanssa. Toivon olevani rakastettu siinä määrin, missä tällä hetkellä olen omana itsenäni olemassa. Pidän kynsin hampain kiinni minulle rakkaista asioista, sillä tuntuu vihdoin siltä, etten ole valmis luopumaan mistään.

Ajattelen usein, että olisinpa soittanut useammin ja kieltäytynyt harvemmin tapaamasta. En vain ole saanut mitään irti itsestäni. Tunnen olevani onnekas, kun paikkaani on pidetty avoinna ja olen edelleen tervetullut ihmisten luo, joita en ole tavannut kuukausiin. Onneksi olen ymmärtänyt pyytää anteeksi ja kertonut rakastavani kaikesta huolimatta. Silti tiedän, etteivät kaikki asiat riipu tai johdu ainoastaan minusta.

 Odotan pian alkavaa kesää enemmän kuin mitään muuta vuosiin. Pitkiä maastolenkkejä elämäni yhden tärkeimmän voimavaran seurassa ja taas hetkisen ne kaikista rakkaimmat ovat tavoitettavissa ja tavattavissa. Tuona aikana kaikki on pienen hetken kuin ennenkin. En oikeastaan osaa sanoa tai löydä sanoja sille, että ikävä kaikkia tuohon jengiin tavalla tai toisella liittyviä on mieletön. En halua tai aio ajatella syksyn saapumista lyhyen kesän päätteeksi, vaan suunnistaa sydän auki kohti suuria suunnitelmia ja sitä tunnetta, että tietää kuuluvansa jonnekkin.

Haluan elää jokaisen päivän läsnä olevassa hetkessä, hyvästellä kuin viimeistä kertaa - ottaa riskin ja katsoa tapaammeko jälleen seuraavana vuonna uudelleen. Aion nostaa itseni suosta elämään tavalla, jonka seurauksena en enää löydä itseäni miettimästä sitä, kunpa olisin ollut enemmän läsnä.

  420694_10200501568795099_104324660_n

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttiboxini on avoin kaikille näkemyksille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin.

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian !