"TOISET PÄIVÄT OVAT PAREMPIA KUIN TOISET, KYLLÄ SEN YMMÄRRÄT"

Muistan sanoneeni kauan sitten, etten tulisi koskaan ottamaan mitään paineita blogin kirjoittamisesta, tai kirjoittamatta jättämisestä. Näin pitkään olikin. Postailin aina, kun ideoita nousi pintaan, ja purin parhaimmat ja pahimmat tuntoni postauspohjalle. 

Sittemmin kaikki henkilökohtaisessa elämässäni tapahtunut edellisen vuoden aikana teki kirjoittamisesta kerta kerralta vaikeampaa. Mistään tapahtuneesta en kuitenkaan voisi puhua julkisesti. Purkaa halusin, mutta miksi postaisin, jos en voisi kertoa oikeastaan mitään. Huomasin jäljelle jäävien postausteni kiertävän samaa kehää, ja kirjoittavani ainoastaan silloin, kun mietetaakka oli kyllin painava yksin kannettavaksi. Selatessani taaksepäin huomaan positiivisten aiheiden jääneen kauas taakse - aikaan, jolloin fiilikseni olivat täysin erilaiset tähän päivään verrattuna. 

Alitajuntaisesti huomasin vihdoin jollain tasolla panikoineeni, vaikka silloin kun ideoita pulpahteli, en kirjoittamista millään tavalla pakoksi kokenutkaan. Rakastan sitä edelleen, ja se on suuri osa itseäni, mutta sanoja kirjoitettavaksi vain ei juuri nyt ole. Maailmaani näytettäväksi sitäkin enemmän. Myönnän myös hetkellisesti harkinneeni blogin piilottamista odottamaan oikeea aikaa. En koe tälläkään hetkellä olevani velvollinen ilmoittamaan itsestäni säännöllisesti, tai ylipäätään ollenkaan. Päällimmäisenä pohdin tapaa, jolla saisin jonkinlaisen luomuksen aikaiseksi, sillä jotakin minun joka tapauksessa usein tekee mieli blogissani julkaista. 

Parhaillaan tilanne arjessani on kutakuinkin sellainen, että olen vetäytynyt omiin oloihini oikeastaan kaikesta, ja olen supistanut sosiaalisen olemiseni minimiin. Tavoittelen rauhassa omia unelmiani, ja kamppailen siinä sivussa henkisen tasapainoni kanssa. Päivisin olen menossa lähes poikkeuksetta - öisin nukun, sitäkin useammin kuitenkin valvon. Tällä hetkellä vietän öitäni erossa pitkään piinanneista painajaisista, joka on yksi merkittävimmistä edistysaskeleistani kuluneen vuoden aikana. 

Samaan aikaan, kun olen onnistunut selättämään itseäni jahdanneet pelot ja painajaiset, on myös paloni suurimpaan osaan tekemästäni hiipunut. Salitreenit, joista ennen sain voimani, eivät enää tuo samanlaista tunnetta kuin ennen. Eivät ainakaan tällä hetkellä. Tulen varmasti viettämään kaivamani kuopan pohjalla polvillani vielä pitkään, mutta jonkinlaisesta reunasta ymmärsin saaneeni kiinni. Mieleni yrittää jatkuvasti keksiä keinoja tilanteen parantamiseksi, kun paikoillaan oleminen tuntuu luontooni sopimattomalta. Huomaan juuttuneeni suohon - rimpuilen eteenpäin, mutta tarvittava voima vapautumiseksi puuttuu. 

On aika palata mielialojensa alkulähteille, ja etsiä voimaa ja iloa elämäänsä toisaalta kuin aiemmin. Pidän kuitenkin kiinni minulle tärkeistä asioista, ja itseni liikkeessä. Yritän vielä esimerkiksi treenien suhteen lentoa samoilla siivillä kuin aiemmin. Tauokoratkaisut tuskin olisivat vastauksia mihinkään. Kävin vetämässä tänään parhaan treenini kuukausiin, kun olin ensin purkanut ääneen kaiken mieltäni pitkään painaneen. Asiat tuskin ovat niin vaikeita ja monimutkaisia, kun niitä tarkastelee oikeilta kannoilta, ja tarvittaessa vaihtaa suunnitelmansa uuteen :-) 


 "Joka ikinen aamu on kaks vaihtoehtoo. Voit luovuttaa tai uskoo."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttiboxini on avoin kaikille näkemyksille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin.

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian !