KURKKAUS KUULUMISIIN !

Niin "imartelevaa" kuin se onkin, kirvoitti näppiksen laulamaan tämän aamuinen oksennukseni. Kahdeksantoista päivää kestänyt maidottomuuteni on (mahdollisesti) laukaissut aamupalan jälkeisen järjettömän oksentelun. Mitään tautia kyseessä ei ole, enkä yhtenäkään päivänä ole oksentanut kuin aamupalani päätteeksi. Samaa on jatkunut noin viikon ajan, ja vain kahtena aamuna oloni on ollut täysin normaali, eivätkä nekään perättäisiä päiviä. Palaan hiljalleen happamien maitotuotteiden käyttämiseen (syön myös maitohappobakteeria purkista), ja mikäli oloni ei näistä muutoksista kohene, käyn haastattelemassa lääkäriä aiheesta :-) Maidottomasta ei itsessään ole mitään muuta kuin positiivista sanottavaa ! Oloni on ollut koko kuukauden ajan sisäisesti huomattavasti parempi kuin aiemmin. Suurimman eron maidottomuus on tuonut aamuihini, sillä yleensä päivän ainoa maitoannos on tullut otettua silloin tilkan vähärasvaista maitoa, sekä rahkan muodossa smoothiessa. Maidottomassa smoothiessani olen hyödyntänyt kananmunan valkuaisia, soijamaitoa, sekä erilaisia hedelmiä, ja kuituvalmisteita.

Muutoin olen ahkerasti jatkanut valitsemallani tiellä, ja kilpailumaailma imaisee minua otteeseensa päivä toisensa jälkeen vain tiukemmin :-D Olen ratsastanut, ratsastanut, ratsastanut, ja niin edelleen ! Yhtäkään valmennusta, tai salitreeniä en ole oudon oloni vuoksi joutunut jättämään väliin. Kisajännitys kasvaa entisestään, kun ensimmäinen koitokseni lähenee. Pieniä odottamattomia ongelmia (tai pikemminkin huomioon ottamattomia seikkoja) on tullut vastaan, enkä esimerkiksi ole vielä päässyt treenaamaan rataa, tai ilmoittautumaan koko kilpailuun. Uskoisin kuitenkin, että nyt olen hoitanut ainakin kaikista oleellisimmat itsestäni riippuvaiset kisa-asiani kuntoon. Vielä hevosen rekkausta, omaa kisakorttia, sekä e-lupaa kuumeisesti postista odottaen !

Heppablogin puolelle päivittelen vielä tarkemmin siitä, mitä valmennuksissa olemme hinkanneet :-) Valmistelen siis kyseisen postauksen, ja lähden vielä pyörähtämään lenkillä illan päätteeksi !

Tsemppiä uuteen viikkoon kaikille 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommenttiboxini on avoin kaikille näkemyksille. Kiitos, että lähetit rakentavan kommentin.

Vastaan Sinulle mahdollisimman pian !